torstai 17. marraskuuta 2011

Minun eka kertani!

Noniin tästä se lähtee! Minäkin päätin aloittaa bloggaamisen ihan silkasta mielenkiinnosta ja koska monella ystävälläni on myös sellainen. Blogi tulee sisältämään kaikkea minua ja minun elämääni koskettavia asioita. No kerronpa tässä vähän aluksi itsestäni. Olen tälläinen pitkän huiskea (196 cm) 19-vuotias juippi Kuopiosta, jossa olen asunut nyt noin kolme vuotta. Käyn lukiota neljään vuoteen ja nyt on menossa se viimeinen vuosi - huh, vihdoinkin. Valkoisen pipon päähäni saatua lähden Kajaaniin lusimaan (II/2012). Tarkeimpia suunnitelmia ei ole asepalveluksen suhteen, mutta parhaani aion tehdä ja pyrkiä aina tulemaan joukon jatkona. Asepalveluksen jälkeen aion pyrkiä yliopistoon lukemaan oikeustieteitä ja minusta tulee asianajaja. Näin ollen meikäläisellä on muutto edessä, koska paikallisessa yo:ssa ei ole oikeustieteitä saatavilla. En ole vielä tarkemmin perillä mille paikkakunnalle aion lähteä opiskelemaan, mutta ehkä eniten haluan Turkuun. Muut vaihtoehdothan ovat Helsinki ja Rovaniemi (myös periaatteessa Joensuu).


Näin blogin alkutaipaleella voisin ehkä pyytää jonkunlaisia toivomuksia ja mielipiteitä blogin ulkoasuun, yleensäkin blogiin liittyvistä asioista jne. Sana on täysin vapaa ja aloittevana kirjoittelijana otan mielellään palautetta vastaan, toki jonkunlaisen hyvän maun rajoissa, mutten kuitenkaan sorru jos haluat kertoa enemmänkin kritiikkiä jotakin asiaa kohtaan. Anna tulla vain!


Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa tänne joka päivä mitään, sillä en usko, että jokaisesta päivästä saisin mitään irti ja mitään kertomisen arvoista. Mutta kun ja jos tapahtuu jotain ja minulla on jotain asiaa/sanottavaa, niin päivitän blogiani säännöllisesti. Suunnittelin pyrkiväni ainakin joka viikko tekemään eräänlaisen viikkokatsauksen menneen viikon tapahtumista.


Onneksi olkoon luit koko tylsän kertomuksen minusta. Mutta toivottakaa onnea tulevaa "matkaa" kohti. :)


- Antti

Ps. Joskus jatkan vielä itsestäni kertomisella lisää, pus hei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti